Kun saapuu kuolema, sillä on sinun silmäsi

Kun saapuu kuolema, sillä on sinun silmäsi,
tuo kuolema seuranamme
aamusta iltaan, uneton,
kuuro, kuin vanha katumus
tai hullu pahe. Silloin silmäsi
ovat vain tyhjä sana,
äänetön huuto, hiljaisuus.
Siten ne näet joka aamu,
kun olet yksin ja käperryt
peilikuvaasi. Oi kallis toivo,
tuona päivänä mekin tiedämme,
että sinä olet elämä ja tyhjyys.

Kuolemalla on katse kaikille.
Kun saapuu kuolema, sillä on sinun silmäsi.
On tuo hetki kuin luopua paheesta,
kuin katsoa peiliin, josta
nousevat kuolleen kasvot,
kuin kuunnella suljettuja huulia.
Ja silloin, mykkinä vajoamme kuiluun.

22. marraskuuta, 1950

Verrà la morte e avrà i tuoi occhi

Verrà la morte e avrà i tuoi occhi
questa morte che ci accompagna
dal mattino alla sera, insonne,
sorda, come un vecchio rimorso
o un vizio assurdo. I tuoi occhi
saranno una vana parola,
un grido taciuto, un silenzio.
Così li vedi ogni mattina
quando su te sola ti pieghi
nello specchio. O cara speranza,
quel giorno sapremo anche noi
che sei la vita e sei il nulla.

Per tutti la morte ha uno sguardo.
Verrà la morte e avrà i tuoi occhi.
Sarà come smettere un vizio,
come vedere nello specchio
riemergere un viso morto,
come ascoltare un labbro chiuso.
Scenderemo nel gorgo muti.

22 marzo 1950

Cesare Pavese (Verrà la morte e avrà i tuoi occhi, Giulio Einaudi editore, Torino 1951)